keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lihapullia kookosliemessä nuudelien kera

Aion tänä iltana tehdä upean kala-aterian. Tyttöystäväni kuitenkin ilmoitti haluavansa syödä jotain ennen urheilusessiotaan, joten kaivelin kaappeja nopean lounaan aineksia etsien. Löysin kaapeista palan inkivääriä, kaksi sitruunaruohon vartta ja valkosipulinkynnen. Pakkasesta löysin lihapullamassaa viime kuulta ja jääkaapista puolitoista desilitraa kermaa. Mieleeni muistui resepti jota tein jokin aika sitten: lihapullia mausteisessa kookosliemessä. Kermaa oli selvästikin liian vähän, joten ajattelin keittää nuudelia lisäkkeeksi. Liemi toimisi enemmän kastikkeen roolissa. Kookosmaidosta tuleva makeus minun pitää etsiä jostain muualta. Mausteiksi valitsin juustokuminaa, kanelia, kuminan siemeniä ja korianterin siemeniä. Kardemumman siemenet oli loppu ja tyttäreni takia jätin chilirouheen myös pois. Koristeluun löysin salviaa eiliseltä.


LIHAPULLAMASSA
400 g hyvälaatuista naudan jauhelihaa
1 sipuli kuutioina
1 dl kermaa / maitoa
1 dl korppujauhoja / eilistä leipää murustettuna
suolaa ja pippuria
1 tl chilirouhetta
2 valkosipulinkynttä

Itse en käytä kananmunaa lihapullamassassa. Se ei vain tee minusta maulle hyvää ja minulla ei ole ollut ongelmia saada pullia pysymään kasassa. Turvota korppujauhot ja kerma astiassa. Sekoita kaikki ainekset ja pyörittele hieman golfpalloa suuremmiksi palloiksi.

KOOKOSLIEMI
2 sitruunaruohon juurta pikkusormen pituisiksi paloiksi leikattuna
5 cm tuoretta inkivääriä lastuiksi leikattuna
1 tl kuminan siemeniä
1 tl korianterin siemeniä
1 tl kardemumman siemeniä  
2 tl chilirouhetta (tai maun mukaan)
2 tl juustokuminaa 
½ tl kanelia
1 prk / 4 dl kookosmaitoa
4 dl kanalientä
1 limen kuori ja mehu

Kuumenna korkeareunainen kasari levyllä ja lisää oliiviöljyä. Kun pannu juuri ja juuri savuaa lisää pullat ja anna niille kunnon väri. Ruskistuksen puolivaiheilla lisää isohko siivu voita ja pyörittele pullia siinä. Kallistele pannua ja lusikoi voita pullien päälle. Helli pullia voilla! Kun pullat ovat mehevän näköisiä ja rapean ruskeita siirrä pullat pannun reunoille ja lisää keskelle juustokumina, kaneli, chilirouhe, kuminan-, korianterin- ja kardemumman siemenet, inkiväärilastut ja sitruunaruohon juuret.


Kun mausteet alkavat tuoksua mahtavalle: lisää kookosmaito ja lihaliemi niin että lihapullat juuri ja juuri peittyvät. Keittele tovi ja lisää pinnalle limen kuori ja purista mehu joukkoon. 

Liemen voi siivilöidä, mutta mikäli tykkäät inkiväärilastuista toimii hienosti siivilöimättömänäkin. Itse otan vähintään sitruunaruohon juuret pois. Niiden koostumus on epämielyttävän tikkuinen. Koristele annos tuoreella korianterilla.


Tätä minä lähdin metsästämään, mutta kuten totesin kookosmaidon tilalla minulla oli liian vähän kermaa, jonka seurauksena päädyin tekemään annoksen nuudelien kera. Kookosmaidon makeutta lähdin etsimään reilummalla kanelin käytöllä, mutta se ei riittänyt, joten lisäsin hieman sokeria joukkoon. Limen tilalla käytin sitruunaa, joka toimi vallan mainoisti. Tuoreen korianterin tilalla käytin salviaa.


Rehellinen mielipiteeni: tässä yhteydessä kookosmaito on paljon parempaa. Tosin tykkäsin nuudelien läsnäolosta ja salvia on uusi lempiyrttini. Seuraavalla kerralla aion yhdistää nämä molemmat variaatiot otsikon mukaiseksi annokseksi. Illalla teen maittavan kala-aterian, joten kauan ei tarvitse odotella uutta päivitystä!


0 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Ruokaa

About Me

Rasmus
Rumpalina olen oppinut jotain intohimosta ja sitä seuraten kokkaan ruokaani. Nelihenkisellä perheellä ei ole aikaa käydä ravintoloissa, joten tuon ravintolat käymään meillä.
Tarkastele profiilia

Facebook